heinäkuuta 29, 2011

Ohi on eli viimeinen hoitokerta


Tähän kohtaan olisi voinut varmasti valita monta muutakin ja monin verroin parempaa biisiä. Tämä kappale tuo kuitenkin mieleeni kun pienessä nousuhumallassa Ruisrockissa joskus vuonna -95  hypittiin aidatun kalja-alueen pöydillä sen tahdissa muovituopit kohti taivasta ja oli niiiiin siistiä. Siis järkyttävää teinimeininkiä näin jälkeenpäin mietittynä, mutta jos tuon fiiliksen saisi päivitettynä nykypäivään niin se olisi luultavasti varsin lähellä tämän hetken tunnelmiani.

Toisaalta on myös varsin tyhjä olo. Sellainen kuin aina pienempänä tuli koulun päättyessä ja Suvivirren soidessa. Toisaalta teki mieli iloita ja juhlia kun alkoi loma, mutta samalla tajusi miten seuraavat kaksi ja puoli kuukautta joutuisi olemaan enemmän tai vähemmän erossa luokkatovereistaan ja tutusta päivärytmistä.

Niin tai näin se on ohi nyt! Ei jotenkin vain voi vielä täysin tajuta. Puoli vuotta siinä meni. Viikon päästä kontrollikuvaus ja kahden viikon päästä lääkäri soittaa kuvauksen tuloksista. Sitten voi toivottavasti huokaista hieman pidemmäksi hetkeksi. Ja kyllä nytkin jo voi. Tämä oli projekti ja se loppui tähän kertaan. Vieroitusoireet pitää vielä kerran kestää ja sitten voinee hiljalleen alkaa kasaamaan takaisin menetettyä kuntoaan.

Blogikin oli suunniteltu projektiksi ja se on sitä edelleen. Sen aika ei ole vielä ohitse.

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, sytoprojekti on saatu loppuun ! Tuollaisen hoitojakson jälkeen tulee varmasti hieman outo, tyhjä olo. Enää ei ole labroja, hoitajan soittoja, tiputuksia. Jatkossa pitää pärjätä "omillaan".
    Itselläni on hoitovapaa menossa, pari viikkoa olen ollut mökillä lasten kanssa, välillä ajeltiin Helsingissä lintsillä ja shoppailemassa.
    Viikon päästä jatkuu taas sytot, saa nyt nähdä saako niistä enää hoitovastetta. Pirummoinen yskä on ollut vaivana juhannuksesta saakka ja yleiskunto on niin ja näin.
    Mutta vielä on kesää jäljellä, nautitaan siitä ! t. pete

    VastaaPoista
  2. Hurjasti onnea! Valtavan hieno juttu, että hoidot ovat nyt ohitse. Tyhjä olo kuuluu asiaan, onhan hoidot rytmittäneet elämää pitkään.

    Minulla psyyke käsitteli koko sairastumista vasta hoitojen jälkeen. Oli jotenkin hassua, että aina siivotessa ja imuria työnnellessä aloin pohtia läpikäytyä sairausruljanssia. Sitä vaihetta kesti aika pitkään.

    Iloista toipumista sinulle!

    Petelle: Toivotaan hyvää hoitovastetta ja voimia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos. Ja voipi olla, että kaikenlaisia ajatuksia vielä pukkaa pintaan, vaikka hoidot alkavatkin olla jo ohitse. Tai ehkäpä juuri siksi, kuten Jaanakin totesit. Monestihan se pää tosiaan alkaa käsitellä asioita vasta kun niistä on ensin selvitty.

    Petelle myös täältä voimaa ja tsemppiä hoitoihin! Toivotaan, että vastettakin alkaa löytymään ja sen myötä myös helpotusta oloosi. Aurinkoa!

    VastaaPoista