syyskuuta 12, 2012

Kaikki kunnossa

Kuvauksessa ei ollut näkynyt poikkeavia löydöksiä ja veriarvotkin olivat kohdillaan. Kaikki siis edelleen hyvin. Ja se jos mikä on hienoa!

Alitajuntakin on hieno asia. Se käsittelee puolestamme asioita, jotka mielessämme pyöriessä veisivät turhaa tilaa muilta toimiltamme ja luultavasti vain stressaisivat kamalasti. Alitajunnan ansiosta asioita voi tarkastella valikoidusti unissa ja kantaa vain sen tarvitseman energian seuraukset kehossaan eli ainakin minun tapauksessani huonosti nukutut yöt. Tai ainakin jotenkin näin itse ajattelen asian ja haluan uskoa. Totuudesta en mene takuuseen.

Kontrollikäynnin jälkeen kävi kuten olin uumoillutkin eli väsymys, mahdollisesti myös jonkinlainen levollisuus, alkoi hiljalleen vallata kehoani. Illalla nukahdin sohvalle ja nukuin yön muutenkin sikeästi. Vaikka edellisen vähintään kahden viikon aikana kertynyt väsymys painaa kuin olisi toipumassa flunssasta tai juossut liian pitkän lenkin helteisessä säässä niin kehossa se tuntuu jotenkin vain todella hyvältä. Mukavaa olla pitkästä aikaa väsynyt ja tietää, että sieltä se uni tulee kun pään saa taas tyynylle. Päivälläkin tuli.

Seuraava kontorolli onkin minulle kerrotuista ennakkotiedoista poiketen vasta vuoden päästä. Sekin tuntuu hienolta. Olosta ja sen muutoksista taudin uusiutumisen kuulemma yleisimmin huomaa. Kuvantamiset tuovat enemmänkin turvaa itse potilaalle kuin löytöjä tai vihjeitä syövän uusiutumisesta. Näin olen siis itse eräältä minua hoitaneelta lääkäriltä kuullut ja kyse oli käsittääkseni ainakin lymfoomista.

Mutta mitäpä sitä ei voisi sattua ilman syöpääkin. Kuten joskus olen tainnut kirjoittaakin, että uusiutuessaan se on sitten jo uusi tauti ja asia pitänee kohdata niistä lähtökohdista. Ei enää vuosi sitten sairastetun taudin näkökulmista. Nyt kuitenkin mennään näin ja se tuntuu hyvälle. Lääkäristä lähtiessäni alkoi eräissä liikennevaloissa päässäni soida tämän biisin kertosäe (tarinan voitte unohtaa). Ehkä vähän mauton valinta, mutta meininki on kohdillaan.

syyskuuta 09, 2012

Kohtaamisia

Näin muutama yö sitten unta, että sairauteni oli uusiutunut. Unessa minua hoiti kolme nuorta tyttöä, jotka vain kikattivat ja höpöttivät keskenään kaikenlaista turhanpäiväistä. Tipan laittaminenkin oli yhtä sähellystä ja ennen kuin sitä minulle laittanut tyttö pääsi pistämiseen asti nousin tuolista ja lähdin menemään. Sanoin, että minä en halua tällaista, en hoitoa enkä kohtelua. Sitten aloin itkemään. Itkin kunnes yksi tytöistä juoksi perääni ja huusi, että olin unohtanut kassini hoitosaliin. Kiitin ja jäin katsomaan häntä kuin hänellä olisi ollut vielä jotain sanottavaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen tyttö rohkastui ja pyysi minua tulemaan takaisin. He lupasivat käyttäytyä paremmin. Sitten heräsin.

Itse tulkittuna uni kertoi mieltäni kaihertavasta kontrollikäynnistä ja sen ikävämmästä lopputulemasta. Jollain tavoin uni kertoi myös tämän hetkisestä suhteesta opiskeluuni, luokkaamme ja kouluumme ylipäätään. Ei niin, että kaikki opiskelijat olisivat kuten unessani vaan pieni osa heistä.

Hoitojeni aikana kohtasin pääasiassa vain mukavia hoitajia. Mukavuus ei tässä tapauksessa välttämättä tarkoita sitä mitä se oman kaverin kohdalla saattaisi tarkoittaa vaan pikemminkin sellaista luontevaa ja asiallista ihmisten kohtaamista. En oikeastaan missään kohtaa tuntenut, että minua olisi jätetty yksin oman onneni nojaan vaan aina oli joku ihminen, joka piti huolen tai kenen puoleen saattoi kääntyä. Ainoastaan kerran meinasi epätoivo iskeä kun taudin selvitysvaiheessa eräs hoitaja ei suostunut antamaan minulle soittoaikaa lääkärille, vaikka siitä oli hänen kanssaan niin sovittu. Asia kuitenkin ratkesi jo toisella soittokerralla hoitajan pahoitellessa edelliskertaista kiirettään. Hän taisi soittaa jopa itse muutaman päivän päästä takaisin.

Koulussamme on nuorisopuoli sekä aikuisopiskelijoita. Ikä ei mielestäni vaikuta kykyyn tai taitoon kohdata toisia ihmisiä, vaikka unessa asia olikin personoitunut nuorempiin henkilöihin. Kyse lienee pikemminkin asenteesta nähdä toisen tila ja halusta kohdella häntä ihmisläheisesti ja -arvoisesti. Olipa toinen sitten lapsi tai vanhus tai jotain siltä väliltä niin ei hänen ihmisyytensä mihinkään katoa hänen ollessaan sairas taikka muuten avun tarpeessa. Asia ei tietenkään ole pelkästään hoitoalan ongelma vaan ihan arkisessakin kanssankäymisessä monesti esiintyvä vääristymä. Toisen ihmisen kohtaaminen ei aina ole niin helppoa ja luonnikasta kuin sen vaikkapa eri palveluammateissa työskenteleville luulisi olevan, mutta ehkei niistä tässä sen enempää.

Itse olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen kohteluuni terveydenhuollon asiakkaana, vaikka päinvastaisia kirjoituksia saakin varsin usein kuulla tai lukea lehdistä. Harvoin kuitenkaan samaistun noihin tarinoihin, vaikka saatankin tunnistaa joitain piirteitä kohtaamisistani tai odotustiloissa näkemistäni tilanteista. Voin vain toivoa, että osaisin valmistuttuani itse toimia kuten  minua on kohdeltu, enkä kuten nimimerkkien varjoista terveyskeskuksen palvelua moittivia henkilöitä on palveltu.