maaliskuuta 01, 2012

Ei mitään huomautettavaa tuloksista

Otsikon sanat totesi lääkäri suunnilleen ensimmäiseksi kun maanantaina astuin hänen huoneeseensa ja ojentauduin ottamaan kahta pöydälle tulostettua lappua. Jännitys, joka onneksi alkoi vasta edellisenä päivänä lounaalla ja vei yöunet, helpotti suunnilleen heti.

Tiedä sitten mitä siinä oikein jännitti, mutta luulen sen johtuneen jotenkin kahden mahdollisen vaihtoehdon ääripäistä. Minkäänlainen harmaa-alue ei vain ole pälkähtänyt mieleeni. Tai ehkäpä se on alue, jolla sitä elää. Kontrollitulokset kuultuaan sitä tavallaan pamahtaa aivan toiseen päätyyn, josta sitten lähtee taas hiljalleen palautumaan takaisin kohti keskikenttää. En tiedä ja liekö sillä tässä kohtaa mitään merkitystäkään. Kunhan pohdin.

On kuitenkin hienoa, että tulokset olivat oloni kanssa samoilla linjoilla eikä mitään yllättävää ilmaantunut. Kun kysyin vielä, että mistä oireista pitäisi olla huolissaan niin lääkäri totesi, että aikaisempien oireiden palautuminen tai patit imusolmukkeiden alueella ovat aina asioita, joiden vuoksi pitäisi hakeutua lääkäriin. Samoin äkillisen kuumeen nousun vuoksi olisi hyvä ottaa yhteyttä. Suuri todennäköisyys on kuulemma kuitenkin, että pysyn tämän taudin osalta täysin terveenä.

Tästä lienee taas hyvä jatkaa kohti seuraavaa (blogin aiheeseen liittyvää) etappia, joka on puolen vuoden kuluttua. Silloin tehdään samanmoinen kontrolli kuvauksineen kaikkineen. Kaksi ensimmäistä vuotta mennään kuulemma näin ja siitä eteenpäin jotenkin toisin. Asia selvinnee kun se tulee ajankohtaiseksi.

Kaunista lopputalvea ja alkavaa kevättä teille kaikille! Kiitos kun olette kannustaneet ja jaksaneet olla tukena ja mukana.

2 kommenttia:

  1. Hienoja uutisia! Onnittelut! Tästä on mukava huolettomana lähteä kohti heräävää kevättä.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Onnittelut hienojen uutisten johdosta ja upeaa alkavaa kevättä. :)

    VastaaPoista