Mieli lenkille

Ennen sairastumistani sain pienen aavistuksen mitä tarkoittaa, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Säännöllinen lenkkeily, jota aloin pari vuotta sitten harrastaa, piti kuin huomaamatta alakuloon taipuvaisen pääni kuosissa ja ajatukset varsin selkeinä. Ja kun pää oli kunnossa oli helppo jaksaa vähän rasittavampiakin toimia ja ulkopuolisia ärsykkeitä. Positiivista energiaa tuottava oravanpyörä oli valmis.

Tänään minulla piti olla toinen hoitokerta, mutta valkosoluarvoni eivät olleet ensimmäisestä kerrasta nousseet tarpeeksi ja hoito siirrettiin ensi viikolle. Vaikka ruumiillinen liikunta vaikuttaa mieleen ja kovalla tahdolla pääsee lenkille kun ei yhtään huvittaisi niin tässä kohtaa henkisestä hyvinvoinnista ei tunnu olevan juurikaan hyötyä. Vaikka koko ajan lisääntyvä valon määrä ja taivaalla pitkästä aikaa paistava aurinko pitävät mielen soikeana ei iloisuus saa valkosoluja tai muita arvoja kohoamaan vaikka kuinka haluaisin.

Taudin suhteen olo onkin nyt jotenkin sellainen herran haltuun heittäytynyt. Itse ei voi kuitenkaan juuri muuta tehdä kuin koittaa syödä, liikkua ja pitää pää jotenkin kunnossa. Lääkäri ja lääkkeet hoitakoot loput.