Tällä hetkellä edessä on enää kolme kertaa ja kuinka ollakaan alkaa olla sellainen fiilis, että enää ei jaksaisi sitten niin pätkääkään. Toki takana on jo sen verran hoitokertoja, että jaksamattomuudelle on varmasti varsin selkeät syynsä, mutta sen oheen tulleelle levottomuudelle ja kärsimättömyydelle syyt löytynevät näköetäisyydellä siintävästä maaliviivasta. Jotenkaan ei enää vain jaksaisi.
Toisaalta taas jos kertojen määrä olisi pysynyt alkuperäisessä eli kuudessatoista oltaisiin vasta puolessa välissä ja varmasti jaksaisi. Nämä fiilikset tulisivat siten vasta parin kuukauden päästä ja nyt iloittaisiin jäljellä olevasta toisesta mokomasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti