syyskuuta 09, 2012

Kohtaamisia

Näin muutama yö sitten unta, että sairauteni oli uusiutunut. Unessa minua hoiti kolme nuorta tyttöä, jotka vain kikattivat ja höpöttivät keskenään kaikenlaista turhanpäiväistä. Tipan laittaminenkin oli yhtä sähellystä ja ennen kuin sitä minulle laittanut tyttö pääsi pistämiseen asti nousin tuolista ja lähdin menemään. Sanoin, että minä en halua tällaista, en hoitoa enkä kohtelua. Sitten aloin itkemään. Itkin kunnes yksi tytöistä juoksi perääni ja huusi, että olin unohtanut kassini hoitosaliin. Kiitin ja jäin katsomaan häntä kuin hänellä olisi ollut vielä jotain sanottavaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen tyttö rohkastui ja pyysi minua tulemaan takaisin. He lupasivat käyttäytyä paremmin. Sitten heräsin.

Itse tulkittuna uni kertoi mieltäni kaihertavasta kontrollikäynnistä ja sen ikävämmästä lopputulemasta. Jollain tavoin uni kertoi myös tämän hetkisestä suhteesta opiskeluuni, luokkaamme ja kouluumme ylipäätään. Ei niin, että kaikki opiskelijat olisivat kuten unessani vaan pieni osa heistä.

Hoitojeni aikana kohtasin pääasiassa vain mukavia hoitajia. Mukavuus ei tässä tapauksessa välttämättä tarkoita sitä mitä se oman kaverin kohdalla saattaisi tarkoittaa vaan pikemminkin sellaista luontevaa ja asiallista ihmisten kohtaamista. En oikeastaan missään kohtaa tuntenut, että minua olisi jätetty yksin oman onneni nojaan vaan aina oli joku ihminen, joka piti huolen tai kenen puoleen saattoi kääntyä. Ainoastaan kerran meinasi epätoivo iskeä kun taudin selvitysvaiheessa eräs hoitaja ei suostunut antamaan minulle soittoaikaa lääkärille, vaikka siitä oli hänen kanssaan niin sovittu. Asia kuitenkin ratkesi jo toisella soittokerralla hoitajan pahoitellessa edelliskertaista kiirettään. Hän taisi soittaa jopa itse muutaman päivän päästä takaisin.

Koulussamme on nuorisopuoli sekä aikuisopiskelijoita. Ikä ei mielestäni vaikuta kykyyn tai taitoon kohdata toisia ihmisiä, vaikka unessa asia olikin personoitunut nuorempiin henkilöihin. Kyse lienee pikemminkin asenteesta nähdä toisen tila ja halusta kohdella häntä ihmisläheisesti ja -arvoisesti. Olipa toinen sitten lapsi tai vanhus tai jotain siltä väliltä niin ei hänen ihmisyytensä mihinkään katoa hänen ollessaan sairas taikka muuten avun tarpeessa. Asia ei tietenkään ole pelkästään hoitoalan ongelma vaan ihan arkisessakin kanssankäymisessä monesti esiintyvä vääristymä. Toisen ihmisen kohtaaminen ei aina ole niin helppoa ja luonnikasta kuin sen vaikkapa eri palveluammateissa työskenteleville luulisi olevan, mutta ehkei niistä tässä sen enempää.

Itse olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen kohteluuni terveydenhuollon asiakkaana, vaikka päinvastaisia kirjoituksia saakin varsin usein kuulla tai lukea lehdistä. Harvoin kuitenkaan samaistun noihin tarinoihin, vaikka saatankin tunnistaa joitain piirteitä kohtaamisistani tai odotustiloissa näkemistäni tilanteista. Voin vain toivoa, että osaisin valmistuttuani itse toimia kuten  minua on kohdeltu, enkä kuten nimimerkkien varjoista terveyskeskuksen palvelua moittivia henkilöitä on palveltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti