Jostain kuvan alareunasta alkaa meri ja jatkuu Ruotsiin. Ja sieltä aina Amerikkaan tai minne sitten ikinä. Tuossa mahdollisuudessa lie yksi syy miksi meri on minulle rakkaampi kuin järvi. Toinen on tuoksu. Järvessä se on ohut, tuskin haistettavissa. Meren tuoksu on taas vahva ja ehkä lähempänä löyhkää. Sellaista nenän kautta imaistavaa suolaista merilevän ja kevyen hien sekaista adrenaliinipommia.
Talvella meri on erilainen. Ei näy, ei tuoksu. Maisemasta saa kuitenkin saman voiman ja tunteen kuin kesäisellä piknik-viltillä istuskellessa ja katsellessa horisonttiin häviäviä purjeveneitä.
