Jostain kuvan alareunasta alkaa meri ja jatkuu Ruotsiin. Ja sieltä aina Amerikkaan tai minne sitten ikinä. Tuossa mahdollisuudessa lie yksi syy miksi meri on minulle rakkaampi kuin järvi. Toinen on tuoksu. Järvessä se on ohut, tuskin haistettavissa. Meren tuoksu on taas vahva ja ehkä lähempänä löyhkää. Sellaista nenän kautta imaistavaa suolaista merilevän ja kevyen hien sekaista adrenaliinipommia.
Talvella meri on erilainen. Ei näy, ei tuoksu. Maisemasta saa kuitenkin saman voiman ja tunteen kuin kesäisellä piknik-viltillä istuskellessa ja katsellessa horisonttiin häviäviä purjeveneitä.
Itsekin tykästyin aikoinaan merimaisemiin vaikka sisävesien kasvatti olenkin. No nykyään ihailen pohjoisen maisemia, eläkkeellä oleva 46 vuotias oloneuvos, joka käy kahden viikon välein sytohoidoissa, huomenna taitaa olla jo 23. kerta. Suolistosyöpä uusi keuhkon etäispesäkkeiden muodossa viiden vuoden hiljaisolon jälkeen.
VastaaPoistaMutta tiukka projekti on sinullakin edessä, melkoisia myrkkyjä antavat hra Hodgkinin nujertamiseksi ja varmasti koettelee miestä niin fyysisesti kuin henkisesti. Tsemppiä taistoon ! t. pete
Kiitos tuesta! Kyllä tässä jonkinlainen tahto tuntuu olevan paikallaan, sillä juuri kun on päässyt kohtalaisen normaaliin olotilaan niin seuraava hoitokerta kolkuttelee jo ovella.
VastaaPoistaKertojesi määrä kuulostaa paljolta, kun itse on vasta kolmannella rappusella, mutta näemmä senkin voi kestää. Voimia myös itsellesi!