Viime viikolla vaihdoin kesärenkaat. Asia ei sinänsä liity sairauteeni, paitsi siltä osin etten vaihtanut. Isä vaihtoi ja veli kantoi renkaita varastosta autolle ja takaisin. Itse jaksoin juuri ja juuri pyöritellä talvirenkaat suojapusseihin ja merkitä ne teipillä.
Tilanne on viime aikoina ollut varsin tavanomainen: eilen katselin kun luonamme käymässä olleet ystävät kantoivat autotallista pihakalusteet takapihallemme ja itse vain olla ihmettelin. Tosin nykyään pelkässä olemisessa ja ihmettelyssäkin on jo sen verran hommaa, että olen päätynyt ajattelemaan sen tämän hetkiseksi päätyökseni. Kelalta saan hommasta saman verran kuin heikoimmin palkatuista pätkätöistä millaiseksi tämän toivon jäävänkin.
Tässä olemisessa ja jaksamattomuudessa yksi vaikeimmista asioista on juuri kykenemättömyys tehdä ja osata antaa asioiden vain olla. Kaikkia asioitahan ei noin muutenkaan tarvitse hoitaa, mutta ne mitkä pitää täytyy monesti antaa jonkun muun tehtäväksi. Pitää oppia ottamaan apua vastaan välillä varsin pieniinkin askareisiin, joiden suorittamista joutuu sitten itse seuraamaan vierestä.
Omalle luonteelleni ei vain koskaan ole ollut kovin helppoa katsella kun muut tekevät. Aina on pitänyt mennä osallistumaan tai ainakin kysymään voiko olla avuksi. Sairauden myötä asiasta on kuitenkin pitänyt antaa periksi ja antautua autettavaksi. Tiedä sitten mikä siinäkin haraa vastaan, sillä jos vain ajattelee mitä itse tekisi samanlaisessa tilanteessa vastaus olisi täysin selvä ja samanlainen kuin ystävillämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti